Tämmönen vipeltäjä keskeytti mun ja Emman ruokailuhetken. Apujoukothan siinä piti hakea paikalle, kun Emma oli ihan paniikissa ja ite en pystyny kuin kikattaa. Tämä siis on pieni, isojakin kuulemma löytyy, mm. suihkusta. Onneks eivät sentään ole vaarallisia, niin ehkä seuraavan kerran uskallan heittää tommosta vierailijaa vaikka kengällä. Tarpeeksi kaukaa tietysti.
...
Eihän siinä kauaa mennyt kun bongasin toisen samanlaisen katon rajasta. Päätin olla rohkea. Hämppiksen metsästyksessä naurettiin Emman kanssa melkein pissat housuun. Siinä saivat huonekalut uuden järjestyksen ja ruotsalaisen pojan tennari kyytiä (isoin kenkä, jonka löysin joten käytin sitä aseena) kun kävin jahtiin. Emma sitten vuorostaan pyydysti kärpäsen :)

 Tässä meidän kotikatua. Täällä on kaikki kadunnimet englanniksi tai saksaksi. Meidän katu on Curie street.

Ja tässä meidän katua toiseen suuntaan. Talon alue on tosiaan aidattu piikkilangalla turvallisuussyistä.

 

Paikallinen varpunen tai jonkin sen tapainen. On täällä myös niitä kotoisia ruskeita varpusia.

Linnunpesiä! Näitä nuo värikkäät linnut rakentelevat.

Ensimmäinen aamu ja aamupalalla mein pihalla.

Perillä!

Noniin, täällä ollaan! Matkustaminen oli melkoisen rankkaa, mutta perille päästiin. Välilaskumme olivat Lontoossa ja Johannesburgissa. Lontooseen laskeutuessamme bongasin Big Benin ja London eyen (iso maailmanpyörä)! Johannesburgista lensimme Windhoekiin South Africa Airwayssilla ja en ole ikinä kokenut niin pomppuista lähtöä ja laskua. Molemmat jatkolennot olivat myöhässä, mutta perille päästiin. Meinasi hiukan polvet alkaa tutista, kun meinattiin kämmätä viisumijuttujen kanssa, mutta selvisimme pienellä saarnalla ja vihaisilla katseilla virkailijoilta. 

Olimme kaikki todella väsyneitä vuorokauden matkustamisen jälkeen, joten uni tuli helposti. Vaikka olimme jo kuulleet tarinoita purevista hämähäkeistä. Meinasi myös tulla tippa silmään, kun löysin matkalaukustani pehmolelu norsun. Norsun kaulassa oli lappu, jossa äiti-norsu ja isä-norsu toivottavat pikku-norsulle (minulle) hyvää matkaa. Kiitos vain äiti :)

Hostellimme pitäjät olivat meitä vastassa lentokentällä. Matkalla kämpille näimme apinoita! Olivat hirmu suloisia. Vastassa oli myös pieni maastopalo. Maa on kuulemma niin kuivaa että syttyy helposti.

Täällä samassa paikassa asuu suomalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia. Suomalaiset tytöt ovat tosi kivoja, auttavat meitä ja kertovat tärkeitä asioita. Tänään käytiin heidän kanssa syömässä läheisessä ravintolassa. Kämppä ei ole aivan keskustassa, joten täällä on melko hiljaista. Asutaan nyt tyttöjen kanssa kaikki samassa talossa. Talo on tavallaan jaettu kahtia, joten minä ja Emma ollaan ruotsalaisten "puolella". Hue, Noora ja Linda asustavat muiden suomalaisten kanssa samalla puolella. Jotenkin tuo ruotsi ei vain meinaa sujua. Meillä on Emman kanssa kahden hengen huone, jossa on suihku ja vessa. Tämä ei siis ole mikään savimaja :) Internet on todella hidas eikä skypettäminen oikein kuulemma onnistu. Tai onnistuu niin, että vain yksi asukas on skypessä, mutta meitä on täällä useampi joten katsotaan miten käy. Täytyy kuitenkin kokeilla jossain vaiheessa.

Täällä on kiva pieni piha, jossa on pieni uima-allas. Itse sain heti kommenttia siitä kuinka valkoinen olen. Tulen kuulemma palamaan, mutta koitan rasvailla paljon ja pysytellä varjossakin. Vielä en ainakaan punoita. Pihalla lentelee värikkäitä lintuja ja näin pari liskoakin. Semmosia sisiliskon näköisiä, mutta vähän isompia. Täällä on myös koira, Bruno.

Maanantaina meille tullaan kertomaan työharjotteluista. Aloitamme tiistaina jossain orpokodin tapaisessa. Onneksi tässä on tämä viikonloppu, niin kerkeämme hieman asettautua. Ensivaikutelman mukaan kaikki tapahtuu täällä hitaasti. Jos aamulla sanotaan "kohta" on se todennäköisesti illansuussa. 

Täällä on nyt kevät, mutta lämmin on! Aamulla tosin oli aika viileää ja yöt ovat viileitä. Nyt ilmat ovat lämpenemässä entisestään kun kesä lähenee. Ihan kiva, ettei tultu kuumimpaan aikaan, niin on jonkunlainen mahdollisuus tottua kuumuuteen. 

Kaikki on siis hyvin (äiti ja isä, ihan oikeesti!) ja apua voi kysyä kaikilta. Osa tytöistä on ollu täällä pitkään, joten tietävät asioista hyvin.

Jännän äärellä

Huomenna lähden Afrikkaan, Namibiaan. Viimeisen vuoden ajan tämä tuleva matka on enemmän ja vähemmän pyörinyt ajatuksissa. On ollut jotakin mitä odottaa, mutta kuitenkin ajatus Afrikkaan lähdöstä on tuntunut jotenkin abstraktilta. Onhan se sentään minulle jotain täysin uutta ja jännittävää. Aina on myös tullut ajateltua ”onhan siihen vielä aikaa…” Mutta yhtäkkiä lähtö onkin huomenna!

Tarkennuksena kaikille, jotka eivät tiedä mistä höpisen: Olen lähdössä Namibiaan, Windhoekiin kolmeksi kuukaudeksi suorittamaan kolme työharjoittelua pääkaupungin sairaalaan eli Katutura State Hospitaliin. Tarkoitukseni on tämän blogin välityksellä kertoa kuulumisia ja kaikkea matkaan liittyvää. Kuvia tulee varmasti myös lisäiltyä. Nyt sopii vain toivoa, että majapaikassamme on nettiyhteydet. Onneksi kuulemma nettikahviloita ainakin löytyy runsaasti.

 Opiskelen siis sairaanhoitajaksi ja valmistun ensi keväänä jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Vielä opiskelujen alussa en olisi ikinä uskonut jonakin päivänä lähteväni Namibiaan suorittamaan työharjoitteluja! Ja vielä muutama vuosi sitten en olisi ikinä uskonut edes opiskelevani sairaanhoitajaksi… Mutta ei siitä sen enempää, tällä tiellä ollaan ja niin on hyvä.

Yksin en sentään ole tähän seikkailuun lähdössä (seikkailulta tämä todellakin tuntuu) vaan matkaan lähden neljän ihanan opiskelijakollegan kanssa. Emma, Linda, Noora ja Hue. Tämän rytmiryhmän kesken selvitään koti-ikävästä ja kaikista mahdollisista (todennäköisistä) kömmähdyksistä, joita matkan aikana vastaan tulee.

Tällä hetkellä mielessä pyörii monia asioita. Päällimmäisenä on jännitys siitä, miten oikein selviän Namibialaisessa sairaalassa. En ole mikään kielitaituri ja englannilla pitäisi selvitä. Englantihan on Namibian virallinen kieli, mutta ei suinkaan puhutuin. Ymmärtääkseni afrikaans ja saksa ovat puhutuimmat kielet. Vaikka saksan kielen tunneilla istuin monet vuodet, on taitoni tämän kielen kanssa hyvin lähellä nollaa. Namibialainen sairaala sinänsä jo saattaa olla eksoottinen kokemus… Joitakin tarinoita olen kuullut, mutta kaikki ovat ehjänä tulleet takaisin. Kuulemma.  Käytännön taidot joutuvat varmasti koetukselle.

Matkan valmistelut pitäisi nyt olla kunnossa. Parasta olisi. On otettu ties mitä rokotteita ja pähkäilty malaria lääkityksen kanssa. Apteekkiin on kulutettu pieni omaisuus.Tuntuu, että kaikenmaailman muistettavia lippuja ja lappuja on liikaa ja varmasti unohdan jotakin. Onneksi meitä on matkassa viisi viisasta päätä, jotka tarvittaessa kumautamme yhteen.

Saattaa olla, että lennolla joutuu pahimpaan jännitykseen ottamaan pienen hömpsyn.

Elina