sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Vähän kuulumisia

Viikko sitten sunnuntaina olin melko elämyksellisessä jumalanpalveluksessa Katuturan alueella. Emma, Katrina, Silja, Maria, Nina, Ingrid, Erik ja minä tiesimme olevamme menossa jonkinmoiseen rumpukirkkoon. Menimme taksilla Katuturaan eräälle huoltoasemalle, jossa meitä oli vastassa Monica Home of Good Hopesta. Hän vei meidät kirkkoon eli erään ystävänsä pieneen kotiin. Talo oli täynnä iloisia ihmisiä ja he ottivat meidät todella lämpimästi vastaan. Vanha pappi saarnasi sellaisella voimalla, että pelkäsin hänen kuukahtavan kesken kaiken. Sain kaupan päälle vielä sylkiroiskeet päälleni. Jumalanpalvelukseen kuului paljon erittäin äänekästä laulua, johon osallistuimme parhaamme mukaan lähinnä taputtamalla käsiä mammojen kanssa samaan tahtiin. Rukoiltaessa osa ihmisistä kyyristyi lattialle ja yhtäkkiä kesken laulun eräs nainen heittäytyi maahan rummuttamaan lattiaa raamatulla. Papin saarnasta reilusti yli suurinosa meni sivu suun, en oikein ymmärtänyt vaikka englantiakin oli joukossa. Mutta kauniisti hän puhui siitä, kuinka me nuoret olemme lähteneet kauas kotoamme ja jättäneet elämämme kotimaassa joksikin aikaa. Hän puhui myös siitä, kuinka vanhempamme silmät olivat kiinni lentokoneessa kun lähdimme matkaan ja näkevät meidät myös täällä vaikka olemme toisella puolella maailmaa.

 Kauhun hetki koitti, kun Monica ilmoitti, että on meidän vuoro esittää heille laulut suomeksi ja ruotsiksi. Siinä sitten hetki muisteltiin ripari lauluja Katrinan, Siljan ja Emman kanssa. Päädyttiin laulamaan tilkkutäkki vaikka sanat ja laulutaito olivat jokaiselta enemmän ja vähemmän hukassa. Hetken hävetti, mutta selvisin hengissä. Kaikenkaikkiaan tämä äänekäs aamukirkko oli hauska ja hyvä kokemus.

Maanantaina ajatkoimme harjoitteluamme vastasyntyneiden osastolla. Osan viikosta olin semmoisella osastolla, jossa oli keskosia ja keisarileikkauksella syntyneitä lapsia ja osan semmoisella, missä oli normaalisti alateitse syntyneet vauvat. Äidit olivat vauvansa kanssa tietysti samalla osastolla. Jos vauva ei ollut keskoskaapissa, oli hän äitinsä vieressä samalla sängyllä. Vauvoille ei siis ollut omia vuoteita. Osastoilla oli todella hiljaista eikä tekemistä ollut, niinkuin muutenkaan yleensä. Välillä paijailimme vaivoja ja saatiin auttaa pesemisessä. Perjantaina oli kuitenkin mukava päivä, kun uusia vauvoja tuli kuin liukuhihnalta. Tekemistä siis riitti, kun pesimme vauvat, mittasimme pituuden ja pään ympäryksen, otimme hemoglobiinin ja verensokerin, tarkistimme, että vauva näytti kaikin puolin normaalilta, sormia ja varpaita oli joka raajassa 5 kpl jne jne.... Vaikka aika näillä osastoilla kävi usein tylsäksi, tykkäsin kyllä työskennellä vauvojen kanssa. Ajattelinkin mennä näille osastoille vielä jatkossakin.

Koska elo ja olo täällä hostellissamme on melko laiskaa, lähdin perjantaina kiertelemään kaupungille. Yleensä olemme täällä menneet aina samaan ostoskeskukseen, mikä on aika tylsää.. Lähdin sitten kirtelemään ja ihmettelemään katuja ja löysin kivoja uusia kauppoja ja paikkoja. Löysin monta enemmän afrikkalaishenkistä kauppaa, mikä oli mukava yllätys, sillä Windhoek on kaiken kaikkiaan hyvin länsimaalaistunut kaupunki. Sattumalta törmäsin vielä ruotsin mafiaan Ingridiin ja Erikiin ja he veivät minut mukanaan vielä pariin ihanaan kauppaan. Harmillista, kun matkalaukuilla on ne painorajoitukset...täällä olisi vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa. Lauantaina lähdin myös kaupungilla käymään ruotsalaisten ja yhden norjalaisen tytön kanssa. Illalla hostellillamme olimme kaikki pihalla porukalla, sillä Ingrid, Erik sekä Katriina ja Silja ovat lähdössä kotiin huomenna, maanantaina. Toisen hostellin norjalaiset tytöt tulivat tänne myös viettämään iltaa kanssamme. Ilta jatkui yllättäen paikalliseen juomaravintolaan osalla porukasta. Tällä kertaa itsekin kuuluin tähän osaan.

Enää on kuukausi jäljellä täällä Winhoekissa ja sitten palaamme kotiin viettämään joulua. Joulua kun aloin miettimään, alkoi ihan hillittömästi tekemään mieli joulutorttuja. Olen nähnyt myös painajaista, että meillä kotona ei jouluaattona ole kermajuustoa. Siis oikeasti näen jo unta kermajuustosta!! Hieman taitaa olla ikävä sitä. Ikävä on yllättäen myös ruisleipää ja maitoa. On täälläkin maitoa, mutta alkaa jo maistua aika pahalle. Tiettyjä ihmisiä on hurrrrrja ikävä ja omaa kotia ja keravan kotia. On kans ikävä semmosta normaalia rutiinia, joka kuuluu normaaliin elämään. Täällä me eletään vähän kuin jossain kuplassa. Tai no, en osaa selittää, mutta ei tää semmosta normaalia elämää ole. Kotona on jotenki niin helppo mennä lähikauppaan ja uimahalliin ja salille ja vaikka mitä, mutta täällä ei olekaan yhtään samanlaista. Osaa sitten kotona arvostaa pieniä asioita :) ei nyt tarkotus ole kuitenkaan valittaa, tänäänki ollaan täällä pihalla makoiltu auringossa.




 Mammat joraa sunnuntaiaamuna :)

 Ihania vauvoja hoitamassa. Ja ennenku kukaan ehtii kysyä, niin EI tullut vauvakuumetta.


 Äideille ohjeita raskautta varten.

 Minä olen ihan pieni, painan vain 1280g :(

 Emma askartelee ötökkäverkkoja ikkunoihin.

 Vähän maisemaa kaupungilta. Ei kauheesti uskalla kameraa siellä heilutella, kun varkaita kuitenkin on. Mut on kerran täällä koitettu ryöstää kaupan kassalla, mutta onneks tilanne huomattiin ajoissa niin ei puhelin ja rahat lähteny.

Ihana Ingrid från Sverige. Lähtee huomenna takasin ruotsiin :(

Linda, Erik ja Ingrid :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Sossusvlei 13.11.

Retkemme viimeinen etappi oli Sossusvlei, jossa oli hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa. Ja Kuuma. Kirjallisuussuoneni ei nyt(kään) puhkea kukkaan, joten korvaan sen kuvilla. :)

 Maisenaa auton ikkunasta

 Kauriin kääntöpiiri


 Hauska huoltsikka

 Sossusvlein punasia dyynejä







Ja miksi tämäkin kuva meni väärinpäin?? Leopardi häkissä.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Swakopmund 10.-12.11.

Seikkailtuamme kaksi päivää Etoshan kansallispuistossa, laitoimme lauantai aamuna leirin kasaan ja lähdimme kohti Swakopmundia. Swakopmund on semmoinen mukava rannikkokaupunki, jossa meidän oli tarkoitus kokeilla erilaisia aktiviteetteja. Majoituttuamme söpöihin vaaleanpunaisiin bungaloweihin (en oo varma miten kirjotetaan), menimme lähellä sijaitsevaan Desert Explorerin toimistoon. Siellä meille näytettiin videoita erilaisista jännistä jutuista, joita meidän oli mahdollsta kokeilla Swakopmundissa. Valittiin kaikki semmoinen yhditelmä, jossa ajetaan aavikolla mönkijöillä ja lasketaan dyyneiltä semmoisilla laudoilla mahalaskua. Tämän lisäksi valittiin kaikki tandem hyppy laskuvarjolla. Varattiin nämä molemmat seuraavalle päivälle, joten  lauantai piti vielä jaksaa jännittää.


 Vaikka käänsin tän kuvan niin menee silti väärinpäin tänne blogiin! No, tässä kuitenkin minä itte lähössä ajelee mönkijällä. En ollut erityisen lahjakas tässä lajissa :)

 Aavikolla

 Urpojengi lähössä ajelee.


 Emman kans valmiina laskuvarjohyppyyn!

 Ja näin sitä lähdetään huutaen lentokoneesta.



 Ilosena ilmassa!

 Varjo aukee...

Ja maassa taas!

 Ihan ite siellä meren äärellä

 Swakopmundia

 Flamingoja

Hiekkaa riitti.....

torstai 15. marraskuuta 2012

Retki jatkuu...

 Etosha 8.-9.11. 

 Torstai aamuna lähdimme joskus 5 aikaan ajamaan Okavangosta kohti Etoshan kansallispuistoa. Etoshan kansallispuisto on perustettu vuonna 1907. Tällä hetkellä se on 22000 neliökilometrin laajuinen. Etoshassa on kolme eri leirintäaluetta, joista me majoituimme Halali leirintäalueelle. 

Etoshan alueelle saavuimme joskus iltapäivällä ja jäimme heti alueelle kiertelemään ja menimme vasta illalla leirintäelueelle. Täm kiertely tapahtuu autoilla, eikä autoista saa poistua. Tässä meidän minibussissa on onneksi semmoinen sivuun vedettävä ovi, jonka aina välillä aukaisimme eläimiä kuvatessa. Aina tietty kysyimme Waynelta voiko ovea aukaista. Ettei jellona hyppää autoon :) Seuraavana päivänä ajelimme alueella aamu kuudesta ilta seitsemään.

 Tässä joku valopää leirintäalueella.

 Etoshan suolapannu. Kuivana aikana niinkuin nyt se on kuiva suolatasanko, mutta sadekaudella se muuttuu laajaksi järveksi.


 Jokaisella leirintäalueella pääsee katsomaan valaistua eläinten juomapaikkaa. Ensimmäisenä iltana täällä oli vain kaksi sarvikuonoa. Toisena iltana kun menin katsomaan paikalla oli alkuun 7 sarvikuonoa ja yksi norsu. Jonkin ajan kuluttua suurin osa sarvikuonoista  lähti pois ja paikalle tli 6 norsua lisää. Joukossa oli myös pari vauva norsua.

 Kirahvit ovat aika kömpelöitä mutta todella hellyyttäviä otuksia.

 Kaikki paitsi yksi tuijottavat leijonien suuntaan. Kirahveja ja seeproja.

Ihania seeproja.


 Antilooppi, impala.

 Sarvikuono hengailee puun varjossa.

 Hauuuuuuukotus...

 Strutsi ja poikaset.


 Norsut tönäsivät vauva seepran veteen.






 Sinä aamuna kun lähdimme Etoshasta, tiellä makoili leijonia. Nähtiin siis ihan läheltä. Aamupala olli juuri syöty tassujen verisyydestä päätellen.


 Sarvikuono oli myös lähellä tietä.

 Antilooppi ja jellona taustalla.

 Muutama knu.
Kirahvikin tuli aamulla moikkaamaan, kun lähdettiin.