keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Retki!

Okavango 4.-5.11.

 Lähdimme matkaan siis sunnuntaina 4.11. aiiiiiiikaisin aamulla eli yöllä. Ensimmäinen määränpäämme oli Okavango pohjois-Namibiassa. Perillä olimme siellä joskus iltapäivällä. Matkalla näimme tienvarsilla paljon perinteistä afrikkalaista asutusta eli "savimajoja" ja sen semmoisia rakennelmia. Tienvarret ja tietkin välillä olivat täynnä lehmiä ja aaseja ja niitä kuskimme Wayne sitten väisteli. Perille päästyämme pystytimme leirin leirintäalueelle Rainbow Lodgeen ja lähdimme läheiselle safarille ihmettelemään eläimiä. Safarin valtiaista käytetään täällä nimitystä "big five". Tähän viisikkoon kuuluvat leijonat, leopardit, buffalot, sarvikuonot ja norsut. Buffaloita Namibiassa näkee vain tällä Okavangon safarilla ja meiltä ne valitettavasti jäi näkemättä. Eipä se kuitenkaan paljoa harmittanut, sillä näimme ja koimme niin paljon kaikkea uutta ja ihanaa.

Seuraavana päivänä lähdimme aamulla semmoisella lautalla seilaamaan Okavango joelle etsimään hippoja ja krokotiileja. Emme suinkaan omin päin seilanneet vaan opas oli mukana.

 Leirintäalueella pisuaareja.

 Apinoille heiteltiin omenanpaloja ja niistä tuli kiista. Siis apinoilla.

 Hieno puu.

 Auringonlaskua Okavangon joella.

 Ravintola/baari oli kivasti rakennettu osittain veden päälle. Siellä kelpas siiderin maistella.

 Elämäni ensimmäinen norsu! Siinä se syöpötteli ihan meidän auton vieressä. Ensin lähti hieman peruuttelemaan kun näki meidät mutta tuli sitten takaisin ruoka-apajille.

Virtahepoja Okvangon joella.
 Bumba!

Auringonlaskua Okavangon joella.


Victorian putoukset, Sambia 6.-7.11.

Tiistai aamuna me tytöt lähdimme bussilla Okavangon Baganista kohti Sambiaa ja Victorian putouksia. Bussi lähti matkaan aamuyöllä ja matka kesti noin 9 tuntia. Matkalla meidän piti viranomaisille kirjata itsemme ulos Namibiasta ja ostaa viisumi Sambiaaan. Viisumi makoi 45€, joka tuntui aika kalliilta. Tiesimme, että Sambiassa, Livingstonessa meidän oli tarkoitus yöpyä Jolly Boys nimisessa hostellissa. Livingstonen lähestyessä aloimme miettimään, että mitenhän ihmeessä löydetään tämä paikka. Eihän meillä ollut osoitetta tai mitään. Ja kun näissä uusissa paikoissa ei oikein tiedä millaisiin taksiin voi luottaa ym. Samassa bussissa meidän kanssa oli eräs ystävällinen hippi, joka sitten neuvoi meille tien Jolly Boysiin. Jolly Boysiin päästyämme menimme heti respaan kyselemään, miten pääsemme Victorian putouksille ja mitä kerkeämme näkemään lyhyen vierailun aikana. 

Tiistaina lähdimme sitten Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitsevalle sillalle, josta kaikki hurjapäät hyppäsivät 111m benji hypyn. Ja näitä hurjapäitä seurueestamme oli kaikki muut paitsi minä. Mutta löytyi sieltä onneksi minullekin sopiva aktiviteetti. Sanottiin, että se sopii lapsillekin niin ajattelin sen sopivan minullekin. Menin semmoisella vaijerilla tämän jokirotkon yli :)

Seuraavana päivänä lähdimme klo 6 aamulla opastetulle kierrokselle Victorian putouksille. Kävelymme määränpäänä oli Devil´s Pool joka sijaitsee putouksien reunalla ylhäälle. Sinne Päästäksemme uimme pienen matkan ja sitten saimme hypätä tähän luonnon altaaseen. Mietimme, että kukahan siellä on ekana käynyt kokeillakseen pysyykö siinä vai viekö virta alas asti.



 Jeii, ihan ite putouksilla.
 Hienon näköistä oli!



 Tämmöistä reittiä pitkin kävelimme putouksilla. Sadekauden aikana tässä virtaa vesi ja sen takia kivet ovat muokkautuneet hassut näköisiksi. Ei oikein tässä kuvassa näy, mutta hienosti olivat kivet hioituneet.


 Devil´s Pool! Vesiki oli ku linnun maitoo :) Ihan parhaita paikkoi missä oon ikinä käyny ja tuun käymään. Siinä me istuskeltiin putouksen reunalla.

Hiihii :) ihan ite siinä reunalla.

Opastetun kierroksen jälkeen tein hieman kauppoja paikallisten tilpehööri myyjien kanssa ja lähdimme takaisin taksilla Jolly Boysiin. Pikainen suihku ja pari pahaa toastia naamaan ja sittenhän olikin jo kiire bussille. Bussi lähti klo 12, joten vierailumme putouksilla oli melko lyhyt. Onneksi tässä on koko elämä aikaa käydä joskus uudestaankin :)


....lisää kertomusta retkestä hieman myöhemmin....

3 kommenttia:

  1. Miekin sanon että wautsi!. Olipa hienoja kuvia ja iskää hirvitti nuo putouskuvat :). Hieno juttu että reissu onnistui ja saitte reppuun paljon muisteltavaa ja maisteltavaa!!

    Terkkuja pimeästä kotosuomesta, myös isältä ja Elmolta!

    Äiti

    VastaaPoista
  2. Komeat on maisemat!! Moherin kalliot oli kyllä korkeemmat kun tuo pikku putous... =)

    VastaaPoista