torstai 15. marraskuuta 2012

Retki jatkuu...

 Etosha 8.-9.11. 

 Torstai aamuna lähdimme joskus 5 aikaan ajamaan Okavangosta kohti Etoshan kansallispuistoa. Etoshan kansallispuisto on perustettu vuonna 1907. Tällä hetkellä se on 22000 neliökilometrin laajuinen. Etoshassa on kolme eri leirintäaluetta, joista me majoituimme Halali leirintäalueelle. 

Etoshan alueelle saavuimme joskus iltapäivällä ja jäimme heti alueelle kiertelemään ja menimme vasta illalla leirintäelueelle. Täm kiertely tapahtuu autoilla, eikä autoista saa poistua. Tässä meidän minibussissa on onneksi semmoinen sivuun vedettävä ovi, jonka aina välillä aukaisimme eläimiä kuvatessa. Aina tietty kysyimme Waynelta voiko ovea aukaista. Ettei jellona hyppää autoon :) Seuraavana päivänä ajelimme alueella aamu kuudesta ilta seitsemään.

 Tässä joku valopää leirintäalueella.

 Etoshan suolapannu. Kuivana aikana niinkuin nyt se on kuiva suolatasanko, mutta sadekaudella se muuttuu laajaksi järveksi.


 Jokaisella leirintäalueella pääsee katsomaan valaistua eläinten juomapaikkaa. Ensimmäisenä iltana täällä oli vain kaksi sarvikuonoa. Toisena iltana kun menin katsomaan paikalla oli alkuun 7 sarvikuonoa ja yksi norsu. Jonkin ajan kuluttua suurin osa sarvikuonoista  lähti pois ja paikalle tli 6 norsua lisää. Joukossa oli myös pari vauva norsua.

 Kirahvit ovat aika kömpelöitä mutta todella hellyyttäviä otuksia.

 Kaikki paitsi yksi tuijottavat leijonien suuntaan. Kirahveja ja seeproja.

Ihania seeproja.


 Antilooppi, impala.

 Sarvikuono hengailee puun varjossa.

 Hauuuuuuukotus...

 Strutsi ja poikaset.


 Norsut tönäsivät vauva seepran veteen.






 Sinä aamuna kun lähdimme Etoshasta, tiellä makoili leijonia. Nähtiin siis ihan läheltä. Aamupala olli juuri syöty tassujen verisyydestä päätellen.


 Sarvikuono oli myös lähellä tietä.

 Antilooppi ja jellona taustalla.

 Muutama knu.
Kirahvikin tuli aamulla moikkaamaan, kun lähdettiin.

2 kommenttia:

  1. hello Elina from the Uk.your photos are stunning and i hope you are having a great time in Africa.hope this message finds you well.Enjoy,Lin x

    VastaaPoista
  2. Hello Lin! I have had a great time here in Africa. I have seen Victoria Falls in Zambia and many beautiful animals in Etosha, national park of Namibia. And the hospital it self is one experience. Nice that you have found my blog, quess Mikko have told you. :) Take care! Elina

    VastaaPoista