Vähän kuulumisia

Viikko sitten sunnuntaina olin melko elämyksellisessä jumalanpalveluksessa Katuturan alueella. Emma, Katrina, Silja, Maria, Nina, Ingrid, Erik ja minä tiesimme olevamme menossa jonkinmoiseen rumpukirkkoon. Menimme taksilla Katuturaan eräälle huoltoasemalle, jossa meitä oli vastassa Monica Home of Good Hopesta. Hän vei meidät kirkkoon eli erään ystävänsä pieneen kotiin. Talo oli täynnä iloisia ihmisiä ja he ottivat meidät todella lämpimästi vastaan. Vanha pappi saarnasi sellaisella voimalla, että pelkäsin hänen kuukahtavan kesken kaiken. Sain kaupan päälle vielä sylkiroiskeet päälleni. Jumalanpalvelukseen kuului paljon erittäin äänekästä laulua, johon osallistuimme parhaamme mukaan lähinnä taputtamalla käsiä mammojen kanssa samaan tahtiin. Rukoiltaessa osa ihmisistä kyyristyi lattialle ja yhtäkkiä kesken laulun eräs nainen heittäytyi maahan rummuttamaan lattiaa raamatulla. Papin saarnasta reilusti yli suurinosa meni sivu suun, en oikein ymmärtänyt vaikka englantiakin oli joukossa. Mutta kauniisti hän puhui siitä, kuinka me nuoret olemme lähteneet kauas kotoamme ja jättäneet elämämme kotimaassa joksikin aikaa. Hän puhui myös siitä, kuinka vanhempamme silmät olivat kiinni lentokoneessa kun lähdimme matkaan ja näkevät meidät myös täällä vaikka olemme toisella puolella maailmaa.

 Kauhun hetki koitti, kun Monica ilmoitti, että on meidän vuoro esittää heille laulut suomeksi ja ruotsiksi. Siinä sitten hetki muisteltiin ripari lauluja Katrinan, Siljan ja Emman kanssa. Päädyttiin laulamaan tilkkutäkki vaikka sanat ja laulutaito olivat jokaiselta enemmän ja vähemmän hukassa. Hetken hävetti, mutta selvisin hengissä. Kaikenkaikkiaan tämä äänekäs aamukirkko oli hauska ja hyvä kokemus.

Maanantaina ajatkoimme harjoitteluamme vastasyntyneiden osastolla. Osan viikosta olin semmoisella osastolla, jossa oli keskosia ja keisarileikkauksella syntyneitä lapsia ja osan semmoisella, missä oli normaalisti alateitse syntyneet vauvat. Äidit olivat vauvansa kanssa tietysti samalla osastolla. Jos vauva ei ollut keskoskaapissa, oli hän äitinsä vieressä samalla sängyllä. Vauvoille ei siis ollut omia vuoteita. Osastoilla oli todella hiljaista eikä tekemistä ollut, niinkuin muutenkaan yleensä. Välillä paijailimme vaivoja ja saatiin auttaa pesemisessä. Perjantaina oli kuitenkin mukava päivä, kun uusia vauvoja tuli kuin liukuhihnalta. Tekemistä siis riitti, kun pesimme vauvat, mittasimme pituuden ja pään ympäryksen, otimme hemoglobiinin ja verensokerin, tarkistimme, että vauva näytti kaikin puolin normaalilta, sormia ja varpaita oli joka raajassa 5 kpl jne jne.... Vaikka aika näillä osastoilla kävi usein tylsäksi, tykkäsin kyllä työskennellä vauvojen kanssa. Ajattelinkin mennä näille osastoille vielä jatkossakin.

Koska elo ja olo täällä hostellissamme on melko laiskaa, lähdin perjantaina kiertelemään kaupungille. Yleensä olemme täällä menneet aina samaan ostoskeskukseen, mikä on aika tylsää.. Lähdin sitten kirtelemään ja ihmettelemään katuja ja löysin kivoja uusia kauppoja ja paikkoja. Löysin monta enemmän afrikkalaishenkistä kauppaa, mikä oli mukava yllätys, sillä Windhoek on kaiken kaikkiaan hyvin länsimaalaistunut kaupunki. Sattumalta törmäsin vielä ruotsin mafiaan Ingridiin ja Erikiin ja he veivät minut mukanaan vielä pariin ihanaan kauppaan. Harmillista, kun matkalaukuilla on ne painorajoitukset...täällä olisi vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa. Lauantaina lähdin myös kaupungilla käymään ruotsalaisten ja yhden norjalaisen tytön kanssa. Illalla hostellillamme olimme kaikki pihalla porukalla, sillä Ingrid, Erik sekä Katriina ja Silja ovat lähdössä kotiin huomenna, maanantaina. Toisen hostellin norjalaiset tytöt tulivat tänne myös viettämään iltaa kanssamme. Ilta jatkui yllättäen paikalliseen juomaravintolaan osalla porukasta. Tällä kertaa itsekin kuuluin tähän osaan.

Enää on kuukausi jäljellä täällä Winhoekissa ja sitten palaamme kotiin viettämään joulua. Joulua kun aloin miettimään, alkoi ihan hillittömästi tekemään mieli joulutorttuja. Olen nähnyt myös painajaista, että meillä kotona ei jouluaattona ole kermajuustoa. Siis oikeasti näen jo unta kermajuustosta!! Hieman taitaa olla ikävä sitä. Ikävä on yllättäen myös ruisleipää ja maitoa. On täälläkin maitoa, mutta alkaa jo maistua aika pahalle. Tiettyjä ihmisiä on hurrrrrja ikävä ja omaa kotia ja keravan kotia. On kans ikävä semmosta normaalia rutiinia, joka kuuluu normaaliin elämään. Täällä me eletään vähän kuin jossain kuplassa. Tai no, en osaa selittää, mutta ei tää semmosta normaalia elämää ole. Kotona on jotenki niin helppo mennä lähikauppaan ja uimahalliin ja salille ja vaikka mitä, mutta täällä ei olekaan yhtään samanlaista. Osaa sitten kotona arvostaa pieniä asioita :) ei nyt tarkotus ole kuitenkaan valittaa, tänäänki ollaan täällä pihalla makoiltu auringossa.

 Mammat joraa sunnuntaiaamuna :)

 Ihania vauvoja hoitamassa. Ja ennenku kukaan ehtii kysyä, niin EI tullut vauvakuumetta.

 Äideille ohjeita raskautta varten.

 Minä olen ihan pieni, painan vain 1280g :(

 Emma askartelee ötökkäverkkoja ikkunoihin.

 Vähän maisemaa kaupungilta. Ei kauheesti uskalla kameraa siellä heilutella, kun varkaita kuitenkin on. Mut on kerran täällä koitettu ryöstää kaupan kassalla, mutta onneks tilanne huomattiin ajoissa niin ei puhelin ja rahat lähteny.

Ihana Ingrid från Sverige. Lähtee huomenna takasin ruotsiin :(

Linda, Erik ja Ingrid :)