Lisää sairaalasta

Neljä päivää lastenosastoilla takana. Hoitohenkilökunnan vastaanotto ei ollut mitenkään lämmin. Taisin jo aikaisemmin kertoa, että olimme henkilökunnalle kuin ilmaa. Tänään ja eilen vietin suuren osan päivästä leikkien yhden orpolapsen kanssa. Tämä poika on 1-vuotias ja hänen äiti oli jättänyt hänet sairaalaan. Siinä leikkiessäni tämän pienen hurmurin kanssa tuli lääkäri paikalle kuuntelemaan lapsen keuhkoja. Lääkäri kysyi minulta, miten lapsi voi. Kerroin, että olen täällä ensimmäistä päivää, joten en tunne lapsia. Sain vastaukseksi vihaisen mulkaisun. Samankaltaiset tilanteet toistuivat useasti. Osastolla kukaan ei kysellyt meiltä mitään. Sinne olisi voinut kuka tahansa vain astella sisään ja esittää hoitajaa.

Eräs lääkäri oli mukava, hän tuli ihan kiinnostuksesta kysymään Emmalta ja minulta mistä ollaan kotoisin. Kerrottiin, että Suomesta ja siitähän tämä herra innostui. Kaiken kukkuraksi hänen nimensä oli Matti. Umpinamibialainen Matti. Tiesin, että Namibiassa on käytössä paljon suomalaisia nimiä, mutta kyllä se silti yllätti, kun sairaalassa juttelee yhtäkkiä mustan Matin kanssa. On täällä kuulemma myös Elinoita. Ja paljon muita.

Se sulosista suloisin orpopoika sulatti mun sydämen. Aloin siinä aamulla vaihtamaan tämän vaippaa ja ajattelin, että helkkari en osaa vaihtaa lapsen vaippaa. Kyllä semmosten mummukoitten pyörittely onnistuu, mutta mites tämä pienen pieni  herra, joka viuhtoo ja huitoo ympäriinsä. Ensihämmennyksestä huolimatta selviydyin tästä haasteesta. Moneen kertaan päivän aikana. Emman kanssa siinä pohdittiinkin, että pissaako lapset oikeasti näin paljon?? Tämän pojan mielestä oli hirmu hauskaa, kun häntä kävelytimme ja kurnutimme ja mitä milloinkin. Sitten kun laitoin hänet takaisin sänkyyn alkoi helkkarinmoinen huuto. No, eihän siinä voinut muuta kuin jatkaa kävelyharjoituksia. Oli kyllä niin suloinen tapaus, että olisi tehnyt mieli ottaa Suomeen mukaan. Mutta sinne osastolle ihme kyllä jäi.

Tänään olimme mukana lääkkeen jaossa. Huh, miten kaoottista touhua. Monta eri lääkeainetta vedettiin samaan ruiskuun ja ne sekaisin pruutattiin pikkupotilaiden suuhun. Lääkehuonetta ei ole vaan lääkekärry, jonka kanssa kierretään kaikki potilashuoneet. Täällä ei muuten ole potilasvaatteita, vaan potilaat ovat omissa vaatteissaan. Mutta lääkkeenjaosta...erään kerran näin, kun hoitaja avasi lääkepullon hampaillaan. Se siitä hygieniasta. Hygienia oli muutenkin melko kauana lääkkeen jaosta. Moni muukin asia oli hyvin kaukana. Ei siinä voinut muuta kuin taivastella omassa pienessä mielessään ja tehdä niinkuin hoitajat käskivät. Paitsi, että käskyjenkin ymmärtäminen oli huonon englannin ja epämääräisten selitysten takia aika hukassa. Ihan kiva oli, että pääsimme työntekoon mukaan, mutta oppia ei Suomeen asti kannata viedä.

Osastoilla ei ole missään käsipaperia. Joten käsien pesu on vähän hankalaa. Meillä on kyllä koko ajan omat käsidesit taskussa. Eräät nuoret äidit olivat meistä kiinnostuneita ja ihmettelivät, miten meillä ei ole lapsia, vaikka olemme näin VANHOJA. He olivat 18 ja 19-vuotiaat. Linda selitti heille, että Suomessa suurin osa ihmisistä ei hanki lapsia alle parikymppisenä. Nämä nuoret äidit ymmärsivät asian niin, että hallitus rankaisee meitä, jos joku saa lapsen liian aikaisin. Eihän se ihan niinkään mene. Täällä ovat asiat ja asenteet niin erilaisia, että tuntuu mahdottomalta yrittää selittää joitakin asioita, että miten Suomessa toimitaan. Aina käsitetään jotain väärin.

Täällä kaikki hoitsut ovat sistereitä. Hämmentävää, kun minullekin sanotaan "excuse me sister" "hey sister". Sister sister sistaaaah. Haha vähän niinkuin elokuvissa. Eilen emman kanssa näimme sairaalan pihalla jonkun heimonaisen. Siinä hän käveli tissit paljaana joku lannevaate yllä. Eipä ollut aikaisemmin tämmöisiä näkynyt, ilmeisesti heitä on pohjoisessa enemmän.

 Tuituiiiii. Herra hurmurin aamutoimissa. Oikeesti oon ihan hyvä lasten kans :)

 Hoitaja Hatvala keskittyy.

Hoitaja Pentikäinen ja liikkuva lääkehuone.